Tietoja vaippojen ompelusta

Ohjeita vaippojen ompeluun

-materiaalien ja vaipan mallin valitseminen

Tsi- eli tee-se-itse-vaipasta voi tehdä juuri sen oman unelmavaipan, johon kerää omien mieltymystensä mukaan parhaat puolet kaikista valmisvaipoista ja omista kestovaippakokeiluista! Kestovaippoihin verrattuna TSI-vaipat säästävät entisestään vaippakuluissa. Lisäksi vaippoihin saa erilaista ilmettä omilla kankailla ostovaippoihin verrattuna. Helpoimmat tsi-vaipat ovat reunoistaan huoliteltuja harsoja tai kuivaliinoiksi leikattuja fleecepalasia. Omien taitojen kehittyessä voi yrittää sisä- tai taskuvaipan sekä AIO (All-In-One) –vaipan ompelua, jossa on siis kaikki tarvittavat osat mukana. Tämä on kaikkein helpoin kestovaipan käyttömuoto, sillä mitään erillisiä osia ei AIO-vaipan lisäksi tarvita. Sen käyttö on yhtä helppoa kuin kertakäyttövaipan - sitä vaan käytetään useammin kuin kerran ja pestään välillä.

Neulojallekin löytyy tekemistä, sillä hahtuvalangasta voi neuloa sisävaippoihin kosteussuluksi pehmoiset ja hengittävät vaippahousut.

Esivalmistelut

Kaikki uudet kankaat kannattaa pestä ennen leikkaamista lukuunottamatta kosteussulkukankaita. Kankaista huuhtoutuu pois pöly, ylijäämäväri ja muut kemikaalit, mitä kankaiden valmistuksessa, kuljetuksessa ja varastoinnissa on kerääntynyt. Lisäksi puuvillasekoitteiset kankaat kutistuvat oikeisiin mittoihinsa, sillä puuvilla kutistuu ensimmäisessä pesussa 5-10 %, hamppu n. 10 % ja toisessa pesussa vielä 5 %). Hamppukankaat kannattaa pestä tai ainakin kastella siis pariinkin otteeseen. Kankaiden kutistaminen on tärkeää varsinkin, jos vaippaan käyttää montaa erilaista kangasta jolloin kutistumisen määrä on erilainen.

Myös omista kaapeista kannattaa hyödyntää vanhoja kankaita TSI-vaippoihin. Esim. parhaat kankaat imuiksi ovat kovassa kulutuksessa olleet froteepyyhkeet, joissa imukyky on pesty vuosien aikana huippuunsa. Vanhat kylpytakit, flanelliyöpuvut, villapaidat jne. voi ottaa myös rohkeasti käyttöön. Niissä ei ainakaan harmita, jos ensimmäinen vaippa menee pieleen ompelussa tai mallissa, jos verrataan kalliisiin ostokankaisiin.

Sillä aikaa, kun kankaat kuivuvat voi miettiä vaipan mallia. Mielessä saattaa olla se paras käytössä oleva ostovaippa tai muiden kehuma uusi malli. Kaikkia markkinoilla olevia erilaisia ostovaippoja voi kokeilla itsekin ommeltaviksi. Hyvä valmiskaava varsinkin aloittelijalle on Suuren Käsityökerhon numerossa 1/2005 oleva malli, jossa on myös ompeluohje. Kokeneempi voi piirtää omasta suosikkivaipastaan itse kaavan venyttämällä vaippa suoraksi (tähän voi ottaa vaikka kaverin apuun vaipan toiseen päähän) ja piirtää siitä ääriviivat kaavapaperille. Samalla kaavalla voi kokeilla ommella kuorivaipan, muotoon ommellun sisävaipan, taskuvaipan jne. Myös lisäimuja voi ommella helposti itse ja niistä voi aloittelija päästä helposti liikkeelle. Monet ompelijat parantavat kaavojaan vaippa vaipalta etsien sitä ”täydellisen vaipan” kaavaa.

Samalla kaavalla voi ommella kuorivaipan, taskuvaipan, sisätäyttövaipan, muotoonommellun sisävaipan tai AIO-vaipan. Mieti, minkä näistä ensin haluaisit ommella. Sisätäyttövaippa on oman kokemukseni mukaan helpoin ommella.

Tarvittavat materiaalit

Riippuen siitä, millaisen kestovaipan haluaa ommella, TSI-vaippaan tarvitaan esim. kosteussulkukangasta, imuosan kangasta, kuivaliinakangasta, kuosikangasta, ompelulankaa, tarranauhaa ja erilaisia kuminauhoja. Alla eritellään kankaita ja materiaaleja.

KOSTEUSSULKUKANGAS

Kostelussulkukankaita ovat mm. PUL (polyuretaanilaminoitu kangas), softis, fleece ja villa. PULia ja softista on vaikea löytää tavallisesta kangaskaupasta, mutta erilaisia fleece ja villakankaita on kyllä tarjolla paljonkin. PULia ja softista ei pestä ennen leikkaamista vaan vasta valmis tuote. Näin suojellaan herkkää laminointia.

PUL-kankaasta ommellaan kuorivaippoja, taskuvaippoja ja AIO (all-in-one) vaippoja. Jämäpaloista voi ommella liivinsuojia ja kestositeitä. Ommellessa kannattaa käyttää mahdollisimman ohutta neulaa ja mahdollisimman pitkää ommelta. Kosteussulkukankaisia kestovaippoja ei kannata kuivattaa jatkuvasti kuivausrummussa, sillä vähitellen laminointi menettää kosteudenpitävyytensä.

PUL-kankaista puuvillaa sisältävät kankaat saattavat kutistua pesussa - ota tämä huomioon kangasta hankkiessa. Puuvillaiset kankaat saattavat myös päästää väriä, joten pese ne muutaman ensimmäisen kerran samanvärisen pyykin kanssa.

Softis käy liivinsuojien ja kestositeiden lisäksi mainiosti esim. AIO vaippaan kosteussuluksi. Laita tällöin päällimmäiseksi kankaaksi vielä joku kuosikangas sillä Softis on arka kulutukselle. Myös kuivaksiopetteluhousuihin Softis sopii mainiosti.

Kuorivaippaa ommeltaessa fleecestä kannattaa valita polarfleece tai jokin muu paksu fleecelaatu. Ohuita fleecejä voi kokeilla, mutta yleensä niitä käytetään ennemminkin kuivaliinoina. Kaikki fleecelaadut eivät toimi kosteussulkuna, joten niitä kannattaa kokeilla ennen kuin leikkaa monta hukkavaippaa. Fleecen voi yrittää kosteussuojakäsitellä halutessaan Nikwax-tuotteilla, joita myyvät hyvinvarustetut urheiluliikkeet.

Villasta voi kokeilla myös muotoonommeltua kuorta. Tähän sopii hyvin villajersey tai vaikkapa ikivanha Jussipaita! Pese villakangas ennen leikkaamista, sillä kutistuu ja huovuttuu samalla. Ompelun jälkeen villakuori kannattaa käsitellä vielä lanoliinilla kosteuden pitämiseksi.

Näitä kankaita en suosittele kosteussuluksi niiden paksuuden ja/tai hengittämättömyyden vuoksi: ulkoiluvaatekankaat, kernit, vahakankaat ja muut ”päytäliinamuovit”, muovitettu frotee.

MUU VAIPAN ULKOKANGAS

Jos haluaa tehdä vaipan ilman kosteussulkua, siihen voi käyttää mitä tahansa alla olevaa imuosan kangasta. Näiden lisäksi vaipan ulkokankaaksi käy esim. trikoo, velour, puuvilla jne. Kangas voi olla joustavaa tai joustamatonta, kuviollista tai yksiväristä. ikeastaan voi sanoa, että melkein mikä tahansa hengittävä, taipuisa ja kovaa kulutusta kestävä kangas käy. Vaippaan saa kivaa ilmettä ihanilla erilaisilla kuoseilla ja vaipanvaihtokin on mukavaa ajanvietettä!

IMUOSAN KANGAS

Nyrkkisääntö kaikissa kangaslaaduissa on, että luonnonväriset, värjäämättömät kankaat imevät paremmin kuin värjätyt tai valkaistut kankaat, koska niitä on käsitelty teollisesti vähemmän. Hyviä imuosan kankaita ovat mm. bambu, flanelli, frotee, hamppu ja sherpa. Myös pellavaa voi käyttää. Kaikkia näitä voi käyttää imuissa joko yksin tai yhdessä. Mitä enemmän kangasta on pessyt, sitä paremmin se imee.

Bambu on imukankaiden kuningas sen antibakteerisuuden ja hyvän imukyvyn vuoksi. Lisäksi se pysyy narukuivatuksessakin pehmeänä. Myynnissäni olevat kotimaiset bambut ovat hieman ohuempia kuin ulkomaiset, joka kannattaa ottaa huomioon esim. imuja ommellessa. Kotimaista kangasta saa varata noin 1/3 enemmän kuin ulkomaista. Lisäimuun kannattaa käyttää 2-4 kerrosta kankaan paksuudesta riippuen.

Flanelli on ohut, mutta imukykyinen ja ohuutensa ansioista sopii myös kestositeisiin. Kivoja kuosiflanelleja voi käyttää myös vaipan uloimpana kankaana, kaikista kulahtaneimmat kannattaa laittaa vaipan sisään imuksi.

Imuosan froteeksi suosittelen mahdollisimman imukykyistä froteeta eli vaikkapa parhaat päivänsä nähneet keittiöpyyhkeet. Myös froteessa kannattaa käyttää kivat kuosit vaipan uloimmaksi kankaaksi.

Hamppukangas on aivan erinomainen kestovaippakäyttöön sen suuren imukyvyn vuoksi, yleensä 2-4 kerrosta kangasta on riittävä. Hamppukangas kannattaa kutistaa pesemällä, sillä se todella kutistuu! Hampun imukyky paranee pesujen myötä, noin 10 pesun jälkeen löytyy todellinen imukyky.

Sherpa on ohutta ja joustavaa froteeneulosta, jossa "lenkki"-puoli on harjattu pehmeäksi ja fleecenomaiseksi. Se säilyy pehmeänä pesusta toiseen narukuivatuksessakin ja sopii näin ollen hyvin kosketuksiin ihon kanssa. Vaipan imuosaan sitä tarvitsee 3-4 kerrosta.

VAIPAN SISÄKANGAS

Vaipan sisälle voi käyttää joko kuivaliinakangasta, jotta vauvan peppu ei tunne kosteutta tai mm. mitä tahansa imuosaan käytettävää kangasta.

KUIVALIINAKANGAS

Kuivaliinakankaan voi ommella joko kiinni vaippaan (=vaipan sisäpuoli) tai erillisiksi kuivaliinoiksi käytettäväksi esim. harsojen kanssa. Kuivaliinakankaan tarkoitus on pitää vauvan iho kuivana. Hyviä kuivaliinakankaita ovat fleece, polypropeenineulos eli kuivaliinaneulos ja polyestermokka. Lisäksi ”osittaisena” kuivaliinakankaana voi käyttää erilaisia paksuja ja nukattuja froteeneuloksia kuten sherpaa ja talvifroteeta, mutta ne eivät ole täydellisesti ihoa kuivana pitäviä.

Fleecestä kannattaa käyttää ohuita microfleecejä. Kannattaa kokeilla ensin yhtä kuivaliinaa kokeeksi, toimiiko se (hanan alla ei kannata kokeilla, sillä vesi tulee kankaaseen erilaisella paineella kuin pissa). Fleece on kiva ja helppo kuivaliina, sillä sitä ei tarvitse huolitella ollenkaan. Kankaasta leikataan sopivan kokoisia ja muotoisia kappaleita ja otetaan käyttöön. Fleece pestään pesuaineella, jossa on alle 5% saippuaa eikä se sisällä öljyjä tai zeoliittia. Nämä tukkivat fleecen huokoset ja käytettynä saattavat herkistää vauvan ihon. Fleece saattaa ilman näitäkin herkistää, joten kannattaa ensin tosiaan testata kangas. Fleece nyppyyntyy herkästi, tosin se ei vaikuta kankaan käyttöön mitenkään.

Polypropeenineulos eli kuivaliinaneulos toimii täydellisesti kuivaliinana. Se ei herkistä ihoa. Kuivaliinaneuloksen röpyliäisempi puoli eli nurja neulos tulee ihoa vasten. Joskus se on vaikea erottaa ja siksi suosittelenkin, jos kangasta käytetään erillisenä kuivaliinana, sen sileämmän puolen eli oikean neuloksen puolelle ommellaan vaikkapa mukava kuvioflanelli, jotta kuivaliinapuolta ei tarvitse joka kerta etsiä erikseen. Kankaaseen tarttuu helposti vaippojen tarrat ja näistä kohdista kangas nyppyyntyy rumasti, joten kuivaliinaneuloksesta ommellut vaipat tulisi pestä tarrat kiinni ja erilliset kuivaliinat mielellään pesupussissa.

Kuivaliinakankaista Polyestermokka säilyy kokemuksieni mukaan käytössä kauneimpana ja näin ollen kestää pesuja ja käyttöä parhaiten. Se ei nyppyynny helposti. Kangas on samaa kuin Wonderoos-taskuvaipoissa käytetään sisäkankaana. Kangas on pehmeää ja ohutta ja siitä erottaa helposti oikean ja nurjan puolen.

MUUT MATERIAALIT

Tarranauha

Aplix, Velcro, Lovetex tai Touchtape ovat myyntinimiä tarroille, jotka ovat vaippoihin sopivia, sillä ne kestävät hyvin vaadittavan 60 asteen päivittäisen pesun.

Kuminauha

Kuminauhan tulee myös olla sellaista joka kestää vähintään 60 asteen pesun. Tavallista kuminauhaa voi käyttää, mutta esim. joustokuminauha on erittäin ohutta ja helposti venyvää eikä paina vauvan ihoa. Itse käytän sitä ja voin lämpimästi suositella. Se on silikonia ja käy mm. kumiallergikoille.

Painonapit

Monissa kaupallisissa vaipoissa on kiinnityksenä muovinepparit. Vastaavanlaisia on omatekoisiin vaippoihin hyvin vaikea saada, mutta vasaralla kiinnitettävät metalliset ajavat saman asian.

VAIHTOEHTOJA

Tässä erilaisia vaihtoehtoja, joita itse olen käyttänyt vaippojen kankaina:

  • Ulkopuolen kangas: trikoo, puuvilla, flanelli, frotee, aio-vaipassa PUL.
  • Imuosa: hamppua tai froteeta 2-4 krs tai 2 krs hamppua/froteeta ja 2-3 krs flanellia. Myös sherpaa olen käyttänyt. Imun teho paranee, jos käyttää erilaisia kangasmateriaalia.
  • Vaipan sisäpinta, ihoa vasten: flanelli, frotee, joustofrotee, sherpa, kuivaliinakangas Käytän myös pestäviä tai kertakäyttöisiä kuivaliinoja.
  • Sisätäyttövaipoissa kankaat voi valita samalla tavalla, mutta imuosa jää pois sillä taakse (tai eteen) jätetään aukko, mistä imut pujotetaan erikseen. Näin vaipan kuivumisaika lyhenee.
  • Aio-vaippa on materiaaleiltaan kuten sisävaippa, mutta ulkopinta on PUL-kangasta.
  • Taskuvaippa on kuten sisätäyttövaippa, mutta ulkopinta on PUL-kangasta.
  • Pelkän kosteusulku eli vaippahousut ommellaan PUL-kankaasta, jonka ympärille ommellaan joustokanttikuminauha.

LOPUKSI

Kun oikein innostuu ompelemaan vauvalleen vaippoja, mutta kaapit ja laatikot on jo täynnä toinen toistaan suloisempia tsi-vaippoja, voi harkita omaa kestoilua eli kestositeitä. Tällöin tulee hyötykäyttöön myös kaikki ne pienet kankaanpalat, joista ei enää vaippaa saa aikaan, mutta ei viitsi roskiinkaan heittää. Myös liivinsuojiin käy mm. kaikki pienet flanellit ja trikoiset kuosikankaat.

Kysele lisää, autan mielelläni!
Auringonkukkaisin terveisin,
Kestovaippakaupan Essi

tuotetta

Kokonaishinta
0 €


Ostoskorin käyttäminen edellyttää selaimen evästeiden (cookies) toimintaa.
Varmistathan, että selaimesi tukee evästeitä.

Suomen Verkkomaksut
Suomen VerkkomaksutLasku